TranslateHumans of Myyr York 2019–2023
”Mulla on paljon nukkeja ja mulla paljon autoja sekä dinosaurusjuttuja.” Lapset kertoivat.
Humans of Myyr Yorkelämänilo ja positiivisuusihmissuhteet ja perhe
”Yli kolmen vuoden aikana kovat huumeet on vienyt yli 15 läheistä kaveria. Mä olen itse kans ollut kova vetäjä, mutta nyt mä oon skarpannut. Käyn arjet töissä 8 tuntia päivässä. Siitä ei todellakaan ole pitkä aika. Mä olen nyt 4kk ollut kuivilla, käyn NA-ryhmässä. Hoidotkin alkavat tässä aivan kohta.
Olen joutunut vetämään välit poikki oikeastaan kokonaan huumeita käyttäviin ihmisiin. Selvinpäin on hyvä. Mä olen alkanut taas lumilautailemaan. Mä oon nuorena kiertänyt ympäri Suomea kisoissa. Isoveljen kanssa käyn laskemassa. Mulla on myös koko perhe tukena kuiteski. He ovat jaksaneet katsoa sitä mun touhua siitä lähtien kun olin 13-15 -vuotias. Silloin alkoivat kokeilut, mutta nyt 2-4 viimeistä vuotta olivat rankimmat. Oireet eivät ole vielä hävinneet minnekään, pää on kyllä jäässä vielä. Siinä menee aikaa tietysti, ne on ne arvet. Seuraavaksi menen moikkaamaan kaveriani, hän on sellainen kaveri, ystävä. Kuin yksi veljistäni. Hän tietää tasan tarkkaan mun tilanteen. Tällaisia ihmisiä perheen lisäksi on vain sen verran, että he mahtuvat kouraan. Olen itse onnekas, että olen vielä hengissä.”Humans of Myyr Yorkvaikeudet ja elämänkohtalotharrastuksetihmissuhteet ja perhe
”Bulgarian. ”
”Meillä on niin kivasti, että kaikki meidän lapset ovat syntyneet 21. päivä, mutta eri kuussa. Ja mä tapasin aikanaan mun mieheni 21. maaliskuuta ja sitten kun mun poika syntyi, se oli 21. tammikuuta. Hänen vanhempi poikansa on syntynyt 21. marraskuuta ja hän on nyt 21-vuotias. Tänään on poikani nuoremmalla syntymäpäivä, 16-vuotias ja 21. päivä taas. Että eikö ole aika jännä, mä sanon aina miten tämä 21. Mutta ei se ole Lotossa hyvä numero, sieltä ei vaan tule mitään.”
–Kaikki on hupikasta, kyllä. Ja se tarkoittaa, että on hauskaa. Aikaisemmassa opiskelupaikassani minä keksin sanoa niin.
–Mikä on ollut tänään erityisen hupikasta?
–No, työpaikalla on aina hupikasta. Teen siellä kaikenlaisia metsäneläimiä, eli niiden tekeminen. Tällä hetkellä olen innostunut pupuista ja niitä on tosi monta minun kuvissani.Humans of Myyr Yorkelämänilo ja positiivisuustyö ja koulutus
–Keskustelitte jotain hauskaa tullessanne, mitähän se mahtoi olla?
–Kaveri teki mulle niin, että sano viisi kotieläintä. Sit mä sanoin: Kissa, koira, lisko, papukaija ja linnut. Sitten haastoin takaisin, kerro viisi viidakkoeläintä.
–Kymmenen minuuttia sitten heräsin. Aamukahville menossa.
–Kahville?
–Kyllä, ihan sitä kahvia mikä tulee suodattimesta. Sen jälkeen duuniin, työskentelen baarimikkona.Humans of Myyr Yorkpukeutuminentyö ja koulutusasuminen ja eläminen
–Mua ärsytti se, että mun mies oppi samantien. Mä oon yrittänyt kaksi kuukautta, melkein päivittäin ja sit multa menee aina hermot, koska mä en onnistu. Tuolla on nyt sellainen hulailta, siellä käydään sitä tekniikkaa läpi.
humans of myyr yorkhaaveet_toiveet ja pohdiskeluliikuntaihmissuhteet ja perhe
– Tulen Bangkokista ja olen menossa tapaamaan ystävääni ravintola Toppariin.
Humans of Myyr Yorkpukeutuminenihmissuhteet ja perhematkustaminen
–Aa, kaikki kysyy, se on kaupasta, se ei ole kirppikseltä.
Humans of Myyr Yorkpukeutuminenelämänilo ja positiivisuuskierrätys ja keräily
– Tavattiin tanssin merkeissä. Vanha Maestro oli se missä tavattiin. Se oli Helsingin keskustassa oleva tanssiravintola, jossa oli parketti. Kun me mentiin naimisiin vuonna 2000, niin sitten mentiin jatkoille sinne Vanhaan Maestroon, koska me tavattiin siellä. Sitten me saatiin koko se parketti meidän käyttöön ja pyydettiin heitä soittamaan hidasta valssia.
–Tää imuri tekee kaikkea muuta mutta se ei imuroi.
Humans of Myyr Yorkelämänilo ja positiivisuusasuminen ja eläminenhaaveet_toiveet ja pohdiskelu
-Pelaan Pokémoneja, ihan vaan.
–Mä olin joskus 60-70-luvulla inssiajoon menossa ja tuli kadulla valokuvaaja kuvaamaan. Sanoin, että voi kun mä en kerkeis millään. Hädissäni höpötin siinä, että mulla on kuule menoa. Mulla oli sellainen taivaansininen vinyylisadetakki, mikä oli erikoinen silloin ja tennistossut jalassa. Mannerheimintiellä, olihan sitä vähän toisen näköinen silloin.
Humans of Myyr Yorkmuistotpukeutuminenelämänilo ja positiivisuus
–Asuin omassa asunnossa mutta se talo puretaan pois. Nyt asun väliaikaisesti palvelutalossa. Uutta asuntoa ei ole vielä tilattu, eikä varattukaan mitään. Haluan asua yksin yksiössä lähellä kauppakeskusta, niin ei tarvitse liikkua pyörätuolilla pitkiä matkoja.
Humans of Myyr Yorkasuminen ja eläminenhaaveet_toiveet ja pohdiskelu
–Meidän piti mennä yhdessä syömään sushia. Matkalla näin tämän kaupassa ja oli pakko heti halata ja ostaa. Henkilö keskellä kertoi.
Humans of Myyr Yorkelämänilo ja positiivisuusasuminen ja eläminen
–Mikä tekee sinut onnelliseksi?
–Olen Punaisen Ristin toiminnassa hyvin paljon mukana. Me tehdään peittoja, meidän kerho kokoontuu aina maanantaisin. Teemme 18 x 18 cm:n kokoisia lappuja ja niitä minä olen nyt ommellut yhteen. Villalangasta kudotaan sellainen lappu, siinä on 75 prosenttia villaa ja sitten tekokuitua. Toiseen suuntaan kuusi lappua ja toiseen seitsemän. Sitten ne valmiit peitot lähetään Punaisen Ristin keräyspisteeseen ja siellä ne lyödään rekkoihin. Sitten näillä leireillä, joissa on ihmisiä, niin ne peitot jaetaan heille.
Mä jäin kaksituhatta reikäreikä eläkkeelle. Mä olin töissä tuossa Suomen suurimmassa ja kauneimmassa sairaalassa Hyksissä korvatautien klinikalla.
•
–Parasta on Playstationilla pelaaminen ja lääkärini. Hän on minun supermies.
Ja tottakai myös minun siskoni!Humans of Myyr Yorkihmissuhteet ja perheharrastuksetelämänilo ja positiivisuus
–Ei saa lannistaa kuitenkaan, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, näillä mennään. Isä sanoi.
–Keikkailu, festareilla käyminen, mä olin just kesällä pyörätuolilla eturivissä. Mulla on EDS eli siis tarkoittaa Ehlers-Danlosin syndrooma. Se on harvinainen sidekudossairaus. Multa lähtee siis kaikki nivelet pois paikoiltaan. Mä oon vähän niin kuin, niin sanotusti posliininukke kaupassa. Tytär kertoi.Humans of Myyr Yorkelämänilo ja positiivisuusvaikeudet ja elämänkohtalotihmissuhteet ja perhe
”Kyllä se oli sitä kun Hulkkosen Antin kanssa oltiin auton perässä, Kadetin perässä. Sillä oli kuskina sellainen kun Lahtisen Kalle. Hän kertoi koko tarinan siitä, kun he kävivät silloin Hanoi Rocksin kanssa keikalla Jenkeissä. Rumpali menehtyi siellä sillä samalla reissulla. Hän kertoi mulle sen tarinan juurta jaksain. Me istuttiin kaksi tuntia siellä Kadetin perässä kahdestaan. Siitä tuli minulle se rock 'n' rollin sielun syvyys, mitä ihminen voi tehdä, että saa soittaa hyvää musiikkia.
Olen ollut ammattimuusikkona, treenikämpillä viettänyt aikaa rokkareitten kanssa. Iskelmä- ja populaaribändeissäkin olen soittanut. Se tuo niin kuin sen tunteen esille kuinka syvää se on. Se ihmisyys siellä, että kuka sä oot. Se yhteenkuuluvuus, se on huikeeta.”Humans of Myyr Yorkmusiikkimuistothaaveet_toiveet ja pohdiskelu
”Tämä oli Turkissa hotellin edessä ja sen kaulassa roikkui kyltti: Minä olen Bashir. Voiko joko syöttää mua ja antaa vähän ruokaa. Mun siskon tyttö on on asunut Turkissa jo yli 20 vuotta ja hän meni hotellille ja kysyi mikä tää on? Hän sitten sanoi, että minäpä otan tämän koiran ja katson minkä värinen siitä tulee, kun se pääsee suihkuun ja pestään. No, siitähän tuli tosi nätti koira ja vitivalkoinen. Se on kestänyt nyt seitsemän vuotta, tämä suihku. Ja nyt se on vaan Pasi.”
–Me ollaan tunnettu päiväkodista asti. Me asuttiin samoilla pihoilla mut sitten hän muutti pois ja meillä oli joku vuosi tai puolitoista vuotta ettei oltu läheisiä. Sit mä tulin ja häntä aina kiusattiin ja sit mä aina puolustin häntä. Henkilö vasemmalla kertoi.
–Sit vielä yksi deepein asia, minkä mä olen sanonut sullekin. Silloin kun me oltiin ala-asteella, me asuttiin silloin Louskissa (Louhela), mä muistan kun mä itkin. Mä itkin äidille ja mä itkin mun siskolle. Ja sit hän oli paikan päällä, hän on ollut meille aina niin kuin perhettä. Hän oikeasti on ollut aina tiedät sä niin kuin, meidän sisko, isosisko. Mä muistan kun me oltiin siinä ja sitten he lohduttivat mua, että kaikki tulee olemaan hyvin. Mun mielestä toi on se, mitä mä muistan meistä kahdesta. Henkilö oikealla kertoi.
– Mä yritän olla kaikille ihmisille ystävällinen ja kun lähtee jostain, niin se tarttuu meihin. Mä olen itse ollut liikealalla, niin mä yritän olla aina kohtelias. Sillä alalla on pakko olla kohtelias, että menestyy. Mulla oli Runeberginkadulla oma myymälä. Se oli joku viisi vuotta ja sitten mä katsoin sen, että se ei kannata enää. Katso siinä oli niin kova kilpailu ympärillä. Minä lopetin sen sitten. Mun vanhemmilla oli kultasepänliike myös Runeberginkadulla, niin mun oli pakko lähteä aina aamusta sinne, vaikka en olisi halunnutkaan. Kun mä pääsin koulusta, mun piti taas mennä auttamaan sinne liikkeeseen. Mä olin ihan äkäinen silloin siihen aikaa, en olisi halunnut mennä sinne töihin. Siinä oli hiekkarannat ja kaikki lähellä. Mielummin olisin mennyt uimaan. Vanhemmat sanoivat, että se on tultava nytten. Liike menee konkurssiin jos et tule auttamaan.
– Äiti oli semmoinen (hän kuoli 3 kuukautta sitten), että hän ei missään nimessä halunnut, että häntä kuvataan.
– Onko hänestä löytynyt kuvia?
– No, nyt on löytynyt joo. Sellaisia, missä minä olen itse pieni. Sellaisia mitä mä en tiennyt, että niitä on olemassakaan. Eli joskus hän on antanu kuvata. Uusimpia kuvia ei ole, ihan vain jotain sivuprofiili ja salaa otettuja mulla on. En tiedä mikä siinä äidin mielestä oli. Hän sanoi vaan, ettei ikinä onnistu kuvissa. Vaikka mä sanoin, että ei tarvitse poseerata, haluan vain muistoksi. Yhden sellaisen kuvan löysin, jossa ollaan 15 vuotta sitten IFK:n matsissa. Mieheni vei minut sinne yllätykseksi. Äidillä oli IFK huivi kaulassa, sellaisen kuvan minä löysin missä olemme vierekkäin. Se oli kiva.
–Joku lapsuuden kokemus, mikä olisi ollut mahtavaa? Tai mitä vaan, minkä olet kertonut kaikille, sukulaisille tai yleensä tuntemillesi ihmisille?
–On joo. No, semmoinen kun oltiin pieniä, alle kouluikäisiä varmaan, tuolla maalla asuttiin Seinäjoen paikkeilla. Sitten me innostuttiin sellaisia isoja muurahaisia tappamaan kirveellä. Minä olin kirveen varressa ja velipoika kumartui siihen päälle. Suoraan otsaan nosti sen kirveen sorkan. Ei siitä paljon verta tullut, mutta loppupäivän piti piilotella, ettei faija tule antamaan selkää.
”Kiire saunaan.”
”Kiire saunaan.”
– Olette selvästikin tulossa metsäretkeltä?
– Ei, me olemme vasta menossa metsään. Äiti kertoi.
– Mitä kaikkea siellä metsässä voi tehdä?
– En tiedä, vähän kaikkea. Ainakin minä aion virittää sinne ansan. Poika oikella kertoi.
”Vuonna 1999 oltiin molemmat silloin lukiossa ja deittailtiin. Sitten kun valmistuttiin, niin molemmat lähdimme omia reittejämme sieltä. Toinen lähti kotiseudulleen Kaliforniaan. Oltiin tosiaan erillään 13 vuotta ja sen jälkeen mä kysyin häneltä, jos hän haluaisi tulla tänne Suomeen käymään. Meni kaksi viikkoa ja sitten hän oli jo täällä. Meillä alkoi tämä meidän juttu heti taas niin kuin mikään ei olisi muuttunut ja vuonna 2014 mentiin naimisiin.” Nainen kertoi.
– Olen reissannut koko elämäni. 17-vuotiaana jouduin pakenemaan veljeni kanssa Slovakiasta Tšekkiin. Sieltä matkustimme Dominikaaniseen tasavaltaa ja sieltä Kanadaan. Kanadasta olen tullut Englannin kautta Suomeen. Suomessa olen ollut nyt kolme vuotta, muutin tänne silloisen tyttöystäväni vuoksi. Ammatiltani olen baarimestari.
”Tämmöinen niin kuin vähän tämä ilmakin, ollaan semmoisia vähän alakuloisia. Joku on, mä en koe. Eilen paistoi aurinko ja mä olin ihan häpsingillä. Kuutamokin oli viime yönä. Kirkas taivas, aivan ihana.”
– Mikä tekee sinut onnelliseksi?
– Tyttäreni, tottakai. Hän on jo aikuinen.
–Onko sinulla jokin asia, joka tulee mieleen lapsuudestasi tai nuoruudestasi?
–Se tuli mulle isompana järkytyksenä kun mä muutin omilleni, että herranjumala nämä roskat ei vie itse itseään vaan mun pitää viedä nää. Ja jos niitä ei vie, niin ne alkaa haista. Se oli se 16-vuotiaan oivallus, että ahaa.
”On syytä elää silloin kun on vielä elossa. Ikäväksi on todettava, että mäkin elän tätä nykyään vain tehden töitä. Se ei ole hyvä.”
”Olen täällä vierailevana tähtenä. Eilen tulin ja huomenna takaisin kotiin. ”
”Lastenlapset ovat laittaneet ja koristelleet tämän kypärän. Ja minä sanon, että tulee sanomisia, jos en pidä päässä.”
”Mä vaan päätin lähteä lenkille.”
”Leica kameraa myin 40 vuotta, vuodesta 67 lähtien. Olin kursseilla pitkin Saksaa 60-luvun lopulla. Kaikki pienet ja suuret kurssit kiersin siellä, kuinka tehdään makrokuvauksia ja maisemakuvauksia. Se oli elämää se.
Olin pääesikunnan kuvakeskuksessa armeijassa. Siellä oli vanhoja 40-50-lukujen Leica kameroita, niitä oli siellä reprokuvauslaitteissa. Sit tää päällikkö sano mulle, että tuu tänne töihin armeijan jälkeen. Enhän mä meinannut voida silloin, palkka ei ollut paljon ja asuin Hyvinkäälläkin silloin. Matkoihin olisi jo mennyt paljon palkasta.
Sitten sanoikin päällikkö Christian Nissen, joka toi Leica kameroita Suomeen, että tule tänne. No, minähän menin sitten sinne, se oli huhtikuun alkua. He sanoivat: tämä on sun paikkasi. Jos tunnet vanhoja valokuvaajia: Kaitsu Bremer, Seppo Saves, Helge Heinonen, Martti Brandt. Ne oli niitä, jatkuvasti tuli, mä haluun ton. Paljonko se maksaa? No, Apu tai Seuralehti maksaa! Mulla on vielä Leica 1954 tehty ja pysyy.”
”Nyt kun otin kuvia. Niin mä oon aina nähnyt sen luonnon siinä ympärillä. Mä oon aina katsonut, että hei, tuossa on kuitenkin puu. Maalta Helsinkiin muutettuani, niin siellä ensimmäisen asuntonikin edessä oli koivunlatva. Mä oon etsinyt sitten sitä luontoa joka paikasta missä minä olen ollut.”
”Eräs opettaja sanoi minulle, että sinä et tiedä mitään, sinä et halua mitään, et ole mitään. Mutta hän tarkoitti hyvää. Minä kunnioitin hänen neuvoaan ja aloin hääräämään, koska olin laiskotellut. Sitten myöhemmin opettaja tuli luokkaan ja korotti minun numeroni kymmeneen. Hän sanoi, että minä olen erehtynyt tästä miehestä, hän ei ole tyhmä.”
”USA forever! And peace for everybody.”
”Mä oon muuten alkanut palvelemaan Kekkosta ensimmäisenä, sit oon Koivistoa. Sit oon palvellut Risto Leskistä ja useita korkeimman oikeuden tuomareita. 42 vuotta neljässä polvessa olen heitä palvellut. Mulla on sellainen juhlapalvelu, niin mä oon tämmöinen palvelijatyttö. Täällä olen asunut 50 vuotta ja niin kovalta se tuntuu palvelijatytöltä lähteä, kun mä olen yksineläjä vielä. Kaikki pitää panna pakettiin koska tulee putkiremontti. Melkein itketti lähteä Uomakuja 6:sta. Nyt pitää muuttaa pois melkein kolmeksi kuukaudeksi. Se on kova paikka kuule. Yksin olen pakannut, mulla on iso huoneisto vielä, niin ei kyllä naurata. Suru on puserossa. Pääsen takaisin kyllä, mutta nyt joutuu olemaan evakossa. Mä olen jo yhden kerran lähtenyt Karjalasta evakkoon, niin nyt tämä on toinen evakkoreissu. Mutta nyt mun kyyti tulee, hyvää jatkoa.”
– Milloin sulle tuli tekohampaat?
– Eihän mulle vielä tullut niitä, nää on vasta tämmöiset maitohampaat.
”Mä en itse asiassa kauheasti tykkää syksystä, mä tykkään keväästä. Se on tavallaan niin haikeeta kun tulee aina loppukesä ja sitten tulee syksy. Silti se on mageeta kun tulee erilaisia värejä ja kaikkea, se on niin hienoa. Ja sitten sen pystyy ikuistamaan kuvaan ja itse asiassa ääneenkin.
Mulla on se, että mä oon tavallaan alanvaihtaja. Mä tähtään musiikkiin, voisin ehkä olla jonkin näköinen klassisen puolen laulaja. Mulla on kykyjä siihen mutta mä tarvitsen ensiksi vähän koutsausta. Jonakin päivänä mä ehkä voisin olla siellä ja sitten tavallaan musiikin kautta tulkita. Esimerkiksi just syksyllä kun tulee upean näköisiä värejä, niin tulee tavallaan just se, että sä pystyt sun äänellä tuomaan esille sen tunnelman mikä siinä on. Kaikki ne värit ja kaikki.”
”Minä en tiedä kuka minä olen. Olen Neuvostoliiton mies. Vanhemmat olivat inkerinsuomalaisia. Mun veressä on kaikki, virolaistakin verta. Olen syntynyt Venäjällä Siperiassa.”
”Lainakoira on kaikista paras. Ja tässä sille lätkää, sitä se aina kerjää hirveästi.”
”Meilä on aika pieni suku, loppujen lopuksi. Sillain niin kun ei ole vara puhua suvusta, että täällä on mun perhe, hänen perhe ja hänen tädin perhe, tällä hetkellä.” Mies kertoi. ”Mutta varmaan sitten kun me lisäännytään me lapset, niin se perhe kasvaa pikkuhiljaa ja sit se on isompi. Se on meillä vielä työn alla ja olemme olleet jo naimisissakin vähän pidempään. Kyllä se olisi jo tietysti kiva pikku hiljaa perustaa perhettä.” He kertoivat.
